Parisuhde

Parisuhde on kuin kasvi.Kun pari tulee vastaanotolleni, minä vertaan suhdetta kukan tai huonekasvin kasvattamiseen. Parisuhde on kasvi, jota hoitaa tai jota kastelee kaksi ihmistä. Kasvin hoidossa tulee noudattaa yhteisiä pelisääntöjä – jakaa vastuuta ja keskustella siitä, että kuka tekee mitä ja milloin.

Kasvi on kuin parisuhde, joka ei osaa puhua, mutta se voi näyttää merkkejä siitä, että se esimerkiksi tarvitsee hellempää hoitoa. Merkit tulevat näkyviksi, kun kasvia kastellaan liikaa tai unohdetaan kokonaan, että se tarvitsee vettä. Eli toisin sanoen parisuhteessa näkyy, kun ei oteta huomioon toisen tarpeita tai toisaalta jos sulaudutaan liiaksi yhteen, jolloin yksilölliset tarpeet tukahtuvat.

Jos kasvi kellastuu ja heikkenee, voivat yksinkertaiset hoito-ohjeet auttaa. Pari voi saada tukea konsultaatiosta.

On pariskuntia, joissa vain toinen kumppaneista huolehtii kasvista. Kun hänen voimansa loppuu, kasvi alkaa haalistua ja saattaa kuolla. On myös pariskuntia, jossa toinen ei halua enää hoitaa kasvia ja sen pelastaminen jää yksin toisen vastuulle.

Jos kasvia on hoidettu huonosti, se kuivuu ja kituu nuutuneena. Silloin kasvin elvytykseen tarvitaan aikaa, kärsivällisyyttä, työstämistä ja molempien halua.

Joskus huonokuntoisen kasvin pelastaminen ei onnistu, koska on liian myöhäistä tai puolisoilla on eriäviä tavoitteita kasvin hoidosta. Tällaisessa tilanteessa on paljon vaihtoehtoja avun saamiseksi. Se voi olla yksilöterapiaa yhdelle tai pariterapiaa parille, jos molemmat haluavat jatkaa suhdetta. Vaihtoehtoisesti se voi olla eroterapiaa, joka auttaa paria jatkamaan eron jälkeen elämää erillään.

Kun kasvi kukkii ja tuoksuu hyvälle, voidaan sanoa että se voi hyvin. Pari on harmonisessa suhteessa.

Natalia Rautavuori

Perhe- ja paripsykoterapeutti, seksuaalterapeutti

Lue lisää

Muut artikkelit

Käytämme verkkosivustollamme evästeitä paremman palvelun takaamiseksi. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.